Turhauttaa kun kukaan ei kuule.
Kukaan ei tiedä.
Omana itsenäni olen kai pidetty,
mutta ne ei tiedä.
Ne ei tiedä että jokainen hetki saattaa olla viimeinen,
jokainen hymy on valehdeltu
ja jokainen sana on tarkkaan suunniteltu.
Ne kysyy miksi säpsähdän kun ne koskee mua.
Jokainen kosketus muistuttaa vaan enemmän siitä,
kuinka väärin minun olemassa oloni on.
Kuinka paljon ne rakastaa,
ja kuinka paljon minä vihaan.
Haluaisin kailottaa koko maailmalle että pian minä kuolen.
Jonain päivänä huuleni ovat kylmät ja siniset,
ja hiukseni taipuvat vaaleanpunaisina helmenvalkoisen ihoni ylle.
Olen niin onnellinen siitä että haluan huutaa.
Mutta silti olen hiljaa eikä ne tiedä.
Tämä maailma on sairas.
Hyvä on paha ja paha on hyvä.
Se mikä saa minut iloiseksi,
on väärin.
Se pitää salata.
Siitä kuiskutellaan,
ja sen takia ihmiset itkee.
Ne ei ymmärrä.
Kukaan ei ymmärrä.
Onko minussa jotakin vikaa,
kun näen maailman eri tavalla kuin muut?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti