Minä

Milloin minusta tuli pessimisti?

Tiedän tarkan vastauksen, vuoden, päivämäärän ja kellonajan,

mutta silti haluan esittää itselleni sen saman kysymyksen.

Miksi ja milloin?

En tahdo uskoa totuutta.

Pieni tyttö, minä vastaan maailma.

Muistan niin elävästi sen ajan,

kun kuvittelin muuttavani maailmaa.

Hali sinne, pusu tänne.

Rakkauta kaikille niin sodat saavat loppunsa.

Uskon kai siihen yhä edelleen,

mutta olen liian väsynyt taistelemaan maailmaa vastaan.

Unohdin yhden tärkeän seikan.

En tiennyt,

että on mahdollista taistella myös itseään vastaan.

Se muuttaa kaiken.

Kaikki menettää merkityksensä vain sen takia,

koska minä olen minä.

Vaikka pystyisin sormia napsauttamalla lopettamaan maailmasta sodat,

nälänhädän, köyhyyden ja ympäristön tuhoutumisen,

ei se silti merkitsisi minulle enää mitään.

Tekisin sen muiden vuoksi,

mutta en enää itselleni.

Mikään ei ole hyvin minun maailmassani.

Tämä maapallo on minun,

ja kaikki ihmiset täällä ovat minun.

Käyttäydyn, kuin omistaisin kaiken.

Olen vastuussa joka ikisestä murhasta,

ja joka ikisestä raiskauksesta.

En tarkoita että olisin mikään Jumala,

koska sain itseni juuri kuulostamaan siltä,

että pidän valtaani suurempana kuin se todellisuudessa onkaan.

Olen vain ymmärtänyt etten minä riittänytkään maailmalle.

Minun maailmassani kaikki on hyvin,

ja koska en pystynytkään luomaan kukkamerta ympärilleni,

en tahdo elää täällä enää kauaa.

Teidän elämänne merkkaavat enemmän,

te muut näette maailmassa enemmän järkeä kuin minä.

Annan teille mahdollisuuden rakentaa pilvilinnoja,

toimisivatpa ne sitten tai ei.

Mutta minä.

Miksi tuhoaisin maailmaa olemalla elossa?

Harmaa tuhkapilvi saastuttaa teidänkin ilmaanne,

ja tukehduttaa minua sitäkin enemmän.

Valoa ei ole olemassa.

Siis minun elämässäni.

Enää.