sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Kuollakseen elossa

Osuin oikeaan perjantain suhteen.
Se langennut enkeli olin minä.

En mä tiedä olisinko oikeasti hypännyt sieltä alas,
mutta jouduinpas nyt silti osastolle.

Jouduin sinne viimeksi kun otin yliannostuksen lääkkeitä,
mutta pääsin pois kaksi viikkoa sitten, kun onnistuin valehtelemaan itseni ulos.
Tällä kertaa olin nähtävästi vielä kierompi,
ja oli mulla onneakin matkassa.

Kun mut siirrettiin osastolta toiselle,
jäi osa tiedoista matkan varrelle,
ja kuukauden jakso muuttuikin päivän mittaiseksi.
Good for me.


Tosin, elämä kotona on ihan helvettiä.
Mun itsemurhasuunnitelmat eivät olekaan enää niin salaisia,
ja kotona riidellään jatkuvasti.
Mä haluan kuolla.

Ei tää elämä ole mua varten.
Kun ihmiset sanoo,
että niiden täytyy päästä tuulettumaan tai nollaamaan päätänsä 
(tai miksi ikinä sitä kutsuvatkaan) niin sehän on ihan okei.
Mutta jos se nollaamis-olo muuttuukin päivittäiseksi,
ja pikkuhiljaa se olo piinaa mieltä jokainen minuutti ja sekunti,
niin onko siinä oikeasti enää mitään järkeä?

Mitä järkeä elää?
Siinä päivän kysymys.

Mä vaan haluan kuolla,
tajuaako kukaan?

13 kommenttia:

  1. "Ei tää elämä ole mua varten."

    Tahtoisin sanoa jotain lohduttavaa, joka saisi sinut tuntemaan toisin. Kuitenkin on pakko todeta, että mietin samaa päivästä toiseen.

    Älä sinä rakas silti luovuta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedät varmaan miten pahalta tuntuu kuulla että sä ajattelet samaa myös päivästä toiseen.. oon niin pahoillani sun puolesta.

      Voikun sä selviytyisit. voikun sä eläisit. olisit niiin suuri menetys tälle maailmalle.. sydän ♥

      Poista
  2. Mä en osaa sanoa mitään järkevää. Koita jaksaa pieni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai mitään järkevää sanottavaa olekaan olemassa..:> hyvää matkaa tai jotain :D haha. okei ei oo hauskaa..

      yritä säkin, sydäntä särkee kun lukee sun kirjoituksia... </3 ♥

      Poista
  3. Miksi et kerro kellekkään että sinun on noin paha olla? :(
    Älä tee itselles mitään,itsemurha ei ole ratkaisu mihinkään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon mä kertonutkin ja on mulle tarjottu apua, mutta oon tehnyt päätökseni. Itsemurha taitaa olla ainoa ratkaisu, enkä sano että valitettavasti, koska ei se musta ole valitettavaa. Sehän on vaan hyvä että yksi ongelmapesäke maailmaan vähemmän, säästyy valtiollakin n. 3100€ vuodessa ;)

      sillä saa jo vaikka afrikan lapsille paljon ruokaa ja suojaa tai jollekkin apua tarvitsevalle mummolle hoitopaikan ♥

      Poista
  4. voi pieni... :( kuinka toivonkaan että löytäisit jostain sen elämän ilon, et ole ansainnut tuollaista tuskaa. meillä kummallakin on sama ongelma, ettemme halua kertoa pahasta olostamme kenellekään. mutta kuule, me selviämme tästä, jotenkin. ei olla luovuttajia, eiks je?

    muuten, kiinnostaisi tietää mistä olit hyppäämässä? ja kuka sen huomasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olin junanraiteiden yllä olevalla sillalla.. ja mut huomasi liian moni ihminen, mutta yksi puhelimen päässä oleva sai mut tulemaan sieltä pois.
      harmi etten hypännyt :c

      oon pahoillani kun joudun sanomaan tän, mutta mä olen luovuttaja. en jaksa elämää, oon liian heikko tänne. uskon kyllä että sä oot vahvempi meistä kahdesta ♥

      elä ihana elämä rakas, ansaitset sen!

      Poista
  5. Samaa mietin itsekin joka päivä. Että miten jaksaa elää itsensä kanssa. Ja onko elämä kaiken sen raatamisen arvoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei. Mitä tähän sanoa? Jos oot oikeasti tota mieltä niin tiedät itsekin että semmoinen surkuttelu ja voivottelu ja tsemppien toivottaminen on turhaa, mutta jos nyt laitan sulle sydämiä ja haleja ja voimia ja kehotan sua puhumaan ja ja ja..

      niin jos ne sydämet yhtään sua lämmittää, niin mieti uudestaan haluatko kuolla. jos ne lämmittää, sulla on vielä jotain toivoa.. ♥♥♥

      Poista
  6. <3 sitä järkeä elää, koska elämä on sen ihanuuden arvoista. sen arvoista, että me katsotaan tää elämä läpi, mitä tää tullessaan. että onko se alusta alkaen pelkkää paskaa vai helpottaako joskus.

    mä lupaan, että kun näkee vähän vaivaa, niin se elämä ei oo paskaa ikuisesti.

    u know who <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja mitä sulle vastata hönö? oot liian lähellä ymmärtämään tätä.. oot niin niin rakas mutta en uskalla valehdella sulle ja sanoa turhia lupauksia.

      tiedät etten voi luvata selviäväni elossa.

      tiedät kuitenkin että rakastan sua no matter what? ♥

      Poista
  7. Vielä on toivoa,älä luovuta :(

    Niin moni jää kaipaamaan sua jos lähdet..

    VastaaPoista