Eilen baarissa yksi mies yritti saada minusta yöseuraa itselleen.
Olin juonut hyvin hyvin paljon,
ja hetken jopa ajattelin että miksen lähtisi hänen matkaansa.
Hän oli hyvännäköinen, eikä hänen iskurepliikkinsä olleet yhtä imeliä kuin muiden.
Juttu kaatui vain yhteen asiaan..
"Mitä sä haluat elämältä?"
Mietin pitkään mitä vastaan,
mutta en kertakaikkiaan saanut sanaa suustani.
Minulla ei ole ensimmäistäkään ajatusta,
mitä muka haluaisin elämältä.
Enhän minä halua elää.
"En yhtään mitään"
Ahdistus.
Mitä minä teen baarissa?
Miksi esitän olevani normaali, kun en ole.
Miksi juon, kun huomenna kaikki on taas kuitenkin samaa harmaata?
Lähdin sanaakaan sanomatta hänen luotaan pois.
Miksi olen yhä olemassa?
Samaa kysymystä mietin joka päivä.
Päädyin googlen kautta lukemaan. Tiedän millaista on "elää" kun ei ole elämää mitä elää. Olen nähnyt vierestä kun ihmiset tekevät oman ratkaisunsa, olen kantanut hautaan veljeni ja lauman ystäviäni. Olen kantanut myös vanhempieni arkut, tosin he kuolivat vanhuuteen. Silloin aloin ajattelemaan itse kyseistä ratkaisua, ja nähtyäni niin monen tekevän sen hätiköiden, päätin seurata maailman menoa vielä kymmenen vuotta ennen kuin teen valintani. Siitä on aikaa seitsemän vuotta, enkä vieläkään tiedä mitä teen kolmen vuoden päästä. Hemmetti, en tiedä edes mitä teen huomenna, en osaa suunitella tulevaisuutta edes tunnin päähän. En ole vuosiin pystynyt. Mutta vielä olen hengissä, vielä olen jaksanut, vaikka olenkin ollut rikki ja paskana pitkään, niin pahintahan mitä voi käydä on että kuolen. Tämän seitsemän vuoden aikana on tapahtunut paljon hyvää, mutta aivan yhtä paljon pahaa. Olen saanut kaiken mistä olen haaveillut, ja menettänyt sen kaiken. Olen kokenut asioita, joita en ole edes osannut uneksia, ja kadottanut sellaistakin mitä en tiennyt koskaan olevan olemassakaan.
VastaaPoistaTiedän että moni pitää itsemurhaa itsekkäänä. Teille sanon, että monet teistä ovat niitä itsekkäitä.
Jos joku HALUAA mennä, niin antakaa hänen mennä rauhassa.
Jos joku on lähdössä TILANTEEN takia, niin auttakaa konkreettisesti korjaamaan tilanne. Älkää sanoko "kyllä joku auttaa" (esim. kirkko), sillä se että joku lupaa vaikka ruokaa ei kyllä vie nälkää pois.
Tulipas pitkä ja polveileva teksti, sitä se univelka teettää. Oikeastaan ainoa ehdotukseni sinulle on että tee ns. bucket list:in, ja toteuta se. Pahin mitä vaikka fugun syömisestä voi seurata on kuolema.
En toivota voimia, tai jaksamista.
Mutta toivotan sinulle mielen rauhaa ja seesteisyyttä, olipa ratkaisusi mikä tahansa.
Pitää lukea tämä blogisi kokonaan kunhan olen muutaman tunnin yrittänyt ensin nukkua.